Joitain viikkoja sitten SLL:n Helsingin piiri nousi julkisuuteen, kun valtakunnan päämediat julkaisivat minun ja piirin puheenjohtaja Janikan tekemän kunnallisvalituksen Helsingin kasvisruokapäivästä.
Kysymyshän kasvisruokapäivässä oli kaupunginvaltuutetun tekemästä aloitteesta, että kaupungin kouluissa tarjottaisiin yhtenä päivänä viikossa ainoastaan kasvisruokaa. Kaupungin virkamiehet valmistelivat aloitetta monta kuukautta, mutta unohtivat kuulla oppilaskuntia. Lain mukaanhan oppilaskuntia on pakko kuulla ennen opiskelijoiden asemaan vaikuttavien merkittävien päätösten tekemistä.
Me piirissä päätimme pistää kovan kovaa vastaan. Mielestämme on väärin, etteivät oppilaskunnat saaneet lausua käsitystään kasvisruokapäivästä. Siksi haastoimme kaupungin hallinto-oikeuteen ja vaadimme päätöksen kumoamista.
Nettikeskustelussa moni on kommentoinut oikeusjuttua siinä hengessä, että me SLL:ssa vastustaisimme kasvisruokaa ja olisimme vain lihansyöjien asialla. Itse olen seurannut kommentointia huvittuneena, olen ollut kasvissyöjä jo kolme vuotta. Tämä mies ei ainakaan porkkanaa pelkää! Kysymys on vain ja ainoastaan siitä, että oppilaskuntia ei kuultu.
Kaupunki vastasi valitukseemme ja vaati, ettei sitä edes tutkittaisi. Kaupungin virkamiesten mielestä kysymyksessä oli ”periaatteellinen linjaus, josta ei kuntalain mukaan voi valittaa, koska se koskee vain päätöksen valmistelua tai täytäntöönpanoa.” Kapulakielistä tekstiä, eikö? Paha juttu vain, ettei kaupunginvaltuusto sen samaisen kuntalain mukaan tee valmistelua tai toimeenpanoa koskevia päätöksiä…
Merkille pantavinta kaupungin vastauksessa onkin sen viesti siitä, ettei periaatelinjauksista voi valittaa. Mielestäni tämä sotii yleistä oikeustajua vastaan. Eivätkö nimenomaan periaatteet ole niitä tärkeitä asioita, joista pitäisi saada keskustella ja tarvittaessa valittaa? Jos periaatteista ei saa valittaa, niin mistä sitten? Mikä ylipäänsä on ”periaate”? Onko päätös rakentaa kotitaloni viereen moottoritie vasta periaatelinjaus? Saako siitä valittaa vasta, kun päätös on jo toteutunut, eli kun autot jo suhaavat häiritsemässä aamurauhaani?
Kaupungin vastaus kuvastaa sitä yleistä asennetta, joka nuorten osallistumisessa päätöksentekoon Helsingissä on. On parempi, että nuoret vain sivuutetaan ja jos joku viitsii valittaa, niin valitus on aiheetonta ja turhaa. Kasvisruokapäivä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka oppilaskunnat sivuutetaan. Tuoreessa muistissa ovat myös limukonekiistat ja kiista siitä, saavatko koulut halutessaan pitää viikon syysloman. Kaikissa tapauksissa meidän Helsingin piirissä piti tehdä jotain radikaalia, ennen kuin opiskelijoita viitsittiin kuunnella. Syyslomista marssittiin kaduilla ja limukoneista taisteltiin lehtien palstoilla.
Asenteen muutos olisi paikallaan Helsingissä. Päättäjät voisivat kokeilla ottaa oppilaskuntien kuulemisen ihan luonnollisena, päätöksentekoon kuuluvana osana. Jos opiskelijat saavat osallistua asiasta päättämiseen, he myös varmemmin hyväksyvät päätöksen. Ylhäältä määrättyjä ohjeita ei halua noudattaa kukaan.
Silloin meidän ei tarvitsisi istua oikeutta asiasta.
Wiking Vuori
Edunvalvontavastaava
